Lauantaisaunan lämmittäjä vastaa saunan lämmityksestä, lauteiden pesusta sekä loppusiivouksesta. Palkkioksi saa oman saunavuoron klo 18-21.
Lauantaisaunan lämmitysvuorot varataan Vellossa. Valitse palveluksi ”Lauantaisaunan lämmitysvuoro” ja noudata ohjeita!
Varaa n. 2 tuntia aikaa saunan lämmittämiseen.
Mikäli sinulle tulee myöhäinen este, ilmoita siitä mahdollisimman hyvissä ajoin joko sihteerille tai Facessa, jotta saamme jonkun muun lämmittähän tilalle!
Tee saunakirjaan taulukko ja merkinnät maksuja varten. Ota mallia aiemmista taulukoista.
Illan saunominen loppuu klo 21 ja saunalta on poistuttava loppusiivouksen jälkeen viimeistään klo 22.
Noudata saunan lämmittämisessä yleistä ohjetta saunan lämmittämisestä.
Laita tuli kiukaaseen ennen lauteiden pesun aloitusta.
Huuhtele kaikki laudepuut puutarhaletkulla lämpimällä vedellä. Katso vesiletkujen liittämisohje alla.
Pese lauteet painepesurilla ja pesuaineella
Tarkista, että painepesurin pesuainesäiliössä on pesunestettä. Mikäli ei, lisää säiliöön pesuaineämpäristä löytyvää saunanpesuainetta laimennettuna ohjeen mukaan. Jos siitä ei löydy, katso takkatuvan kannellisesta penkistä.
Huomaa, että pesuainesäiliön ollessa täytettynä laite aina käyttää myös pesuainetta.
Liitä vesiletku painepesuriin ja avaa vesihana lämpimälle vedelle.
Laita virta painepesuriin ja suihkuta lauteet, selkänojat, portaat ja välitasanne pesuaineen kanssa. Anna pesuaineen vaikuttaa joitain minuutteja.
Huuhtele suihkuhuoneen ja löylyhuoneen lattiakaivoja painepesurilla: Nosta lattiakaivon kansi irti ja laske vettä hetki paineella, laita kansi paikalleen.
Irrota vesiletku painepesurista ja liitä taas suihkupäähän.
Huuhtele pesuaine lauteista ensin lämpimällä ja lopuksi kylmällä vedellä.
Done!
Loppusiivous
Noudata loppusiivouksessa yleistä illan viimeisen saunojan ohjetta.
Lauantaisaunan jälkeen takkatuvan lattia tulee pestä mopilla imuroinnin jälkeen.
Huom! Suihkuhuoneen tai löylyhuoneen kaakelilattiaa ei saa pestä painepesurilla! Saumalaasti ei kestä painepesua vaan voi aiheuttaa vesivahingon!
VESILETKUJEN LIITTÄMINEN PAINEPESURIIN
Vedä vesiletkun päässä olevan liittimen holkkia letkun suuntaan
Irroita suihkupää.
Vedä toisen pään liittimen holkkia letkun suuntaan.
Työnnä liitin hanaan ja vapauta holkki.
Toista sama toiseen liittimeen painepesurin päässä.